Koska paikat ovat jäätyneet viime päivinä runsaasti, päätin tsekata sataman, toki porttien ulkopuolelta koska lupaa sisäpuolelle ei ole.
Toivossani eli ajatus saada kanahaukka vuodenpinnoihin koska se vielä puuttuu! Täh? Genttiä ei näkynyt mutta satama-altaassa oli kova vilske.
Pullasorsat präiskytteli sankoin joukoin. yht. 1190 (valokuvasta laskettu summa). Päätin syynätä porukan tarkemmin, joten kiipesin putkeni kanssa ylös lumikasalle, joka on kerätty aidan tuntumaan. Kiivetessäni ylös kasaa, olin kuulevinani vuorihempon ääntä taivaalta. Pysähdyin kuuntelemaan, mutta ääni ei toistunut.
Putki pystyyn ja rupesin kahlaamaan parvea läpi jos vaikka nokisorsa löytyisi :-) Ei löytynyt, mutta keskellä porukkaa löytyi sentään tavi! Mukava vuodari nro 39. Yks ukko käväisi altaan reunalla kääntymässä ja säikytteli pienen osan pläidäporukan lentoon, joten sain todistaa, että tavikin osasi lentää, kun se siirtyi parisenkymmentä metriä.Muutenkin se vaikutti olevan pirteällä päällä, koska se nokallaan rikkoi jäitä edestään ja heti kun sinisorsa osui eteen, niin se tökkäsi nokallaan sinisorsia persuksiin.
Vuodareita tippuu hyllyltä yksi silloin toinen tällöin, kun ehtisi vaan enemmän retkeillä. Työ häiritsee pahasti retkeilyn tällä hetkellä :-)
Suurin osa pullasorsista ja tavi satama-altaassa auringonlaskun aikana.
Vuodarit 39
-Rolli-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti